Maailman viimeinen ihminen

Lisää kamaa arkistojen uumenista. Noiden vanhojen töiden läpikäyminen on oikeastaan tosi kivaa ja terapeuttista, vaikka siellä on vähän kipeitäkin juttuja seassa. Mut enimmäkseen se on vaan nostalgista ja hauskaa.

Tämän työn alkuperäinen versio on kuvitusta yläasteella kirjoittamaani äidinkielen "aineeseen" (lainausmerkit, koska 25 sivua taitaisi mennä jo paremmin kategoriaan "novelli"). Minulla ei mitään muitikuvaa, mukä alkupräinen tehtävänanto on mahtanut olla, mut kirjoitin tieteistarinan Delta Kei -nimisestä tytöstä, joka asuu saastuneelta Maapallolta paenneiden androidin kansoittamalla avaruusasemalla. Elinkelvottomalta planeetalla ei ole enää ihmisiä, joten Delta on sananmukaisesti maailman viimeinen ihminen, joka on myös tarinani nimi. Luin koko tekstin jokin aika sitten hyvin pitkän ajan jälkeen, ja aika monta kohtaa olisi tehnyt mieli korjata, mutta tuohon nimeen olen vaan edelleen ihan hurjan tyytyväinen. Oikastaan otsikko oli toinen niistä perusajatuksista, joiden pohjalle tarina syntyin, toinen oli kummallinen päähänpinttymäni kryogeniikkaan (tässä tapauksessa siis ruumiiden "pakastaminen" kuoleman jälkeen, jotta ne voitaisiin herättää henkiin joskus tulevaisuudessa), jonka näin unessa. Unista ja inspiraatiosta ehkä joskus myöhemmin lisää.

Piirustus esittää kaikessa yksinkertaisuudessaan päähenkilöäni tarinan alussa. Ihmisten ja androidien yhteiselo kuolevalla planeetalla ei sujunut ihan rauhanomaisissa merkeissä, joten Delta ei ihmisenä androidien joukossa ole ihan kaikkein suosituin tyyppi. Siitä mustelmat. Uusi ja vanha versio eivät ole ihan samasta kohdasta, uudessa Delta piileskelee huoltokuilussa, vanhassa on jo päässyt hipsimään kotiinsa.

Mitä tulee tekniseen toteutukseen niin... no, vanhasta en osaa sanoa mitään. Siihen ei liitymitään kovin suurta tunnelatausta, se edustaa varmaan aika hyvin minun sen hetkistä (2006) perustasoa piirtäjänä. Uuteen taas olin tyytyväinen siihen asti, kunnes - taas kerran - menin tarttumaan niihin väreihin. AAARG. Lopputulos on levottoman ja suttuisen näköinen, ainoa kohta, josta pidän, on nuo tikapuut. Huokaus. Ostin kuultopaperia ja piirsin ääriviivat läpi, nyt se odottaa skannausta ja tulostusta tuolla.

Delta Kei (2006) ja Delta Kei 2.0

Ps. Anteeksi surkea kuva ja huono valo.