Inspiraatiota menneisyydestä

Piirtäminen tökkii edelleen. Tai ei niinkään itse piirtäminen, vaan ideointi. Inspiraatio iskee aina silloin, kun ei todellakaan ole aikaa tai mahdollisuutta piirtää, ja silloin kun sitä olisi, en saa mitään paperille. Lainasin siis ystäväni Ketunpennun loistavaa ideaa uudelleenpiirtää vanhoja, laatikonpohjalle hautautuneita piirustuksia. Vanha idea, uusi toteutus.

Minulla on pinoittain vanhoja piirustuksia kymmenen vuoden (!) ajalta, ja luulin että sieltä löytyisi enemmän kuin tarpeeksi ainesta projektiin. Hämmentävää kyllä, makeoveriin sopivia töitä oli todella hankala löytää. Suurin syy oli se, etten ole piirtänyt juurikaan muutamaan vuoteen, enkä näin ollen kehittynyt mihinkään, päinvastoin, joten käytännössä kaikki yläasteen jälkeen piirretty oli poissa pelistä. Toisekseen, olen jossain välissä siivouspäissäni valitettavasti karsinut säilytettäviä töitä aika rankalla kädellä, joten vanhemmasta tuotannosta ovat jäljellä vain ne työt, jotka ovat kaikkein onnistuneimpia, tai joilla oli minulle joku erityinen merkitys. Tuntuisi väärältä alkaa piirtämään mitään sellaista uudestaan, joka itsessään on jo uniikki ja täydellinen.

Löytyi sieltä sitten pienen kaivelun jälkeen kymmenkunta kuvaa, jotka voisin kuvitella piirtäväni uudestaan, ja pari selaista joista oikein innostuin. Tässä ensimmäinen, alkuperäinen on pävätty vuodelle 2003, mikä sopiikin hyvin tähän vuoden 2013 alkuun. Kurkistus kymmenen vuoden taakse, ihanaa. (Rehellisesti sanottuna tuli lievästi vanha olo kun huomasin tuon vuosiluvun, minulta on tämä aikuistuminen mennyt näköjään ihan ohi...)

Pisara, 2003. Lyijykyvä ja puuvärit

Alkuperäinen kuva on tosiaan vuodelta 2003, jolloin olen ollut 11-vuotias. Aihe liittyy minun ja kavereideni sen aikaiseen mielikuvitusmaailmaan, ja alareunassa lukee viidesluokkalaisen koukeroisella käsialalla "Pisara". Kuva esittää Pisara-nimistä lammenhenkeä, siihen liittyi joku tarinakin, mutten muista enää yksityiskohtia. Se oli yksinäinen ja surullinen, eikä sen lammen ympärillä siksi kasvanut mikään, tai jotain sinnepäin. Olen näköjään allekirjoittanut työn nimellä Windy Nature, joka oli nimeni siinä samaisessa mielikuvitusmaailmassa. Työ on yksi vanhimmista säilyneistä piirustuksista, siis sellaisista jotka olen piirtänyt täysin omasta päästäni ja halustani ilman koulun (tai kansalaisopiston taideoppilaitoksen, jossa kävin lapsena) tehtävänantoja ja ohjausta. Muistan sen innostuksen kun tuhersin lyijy- ja puuvärikynillä kopiopaperille, ja olin tästä työstä ihan hurjan ylpeä, se oli mielestäni hienointa, mitä ikinä olin piirtänyt.

Pisara 2.0, 2013. Tussi

Uusi versio onkin sitten vähän erilainen. En halunnut yrittääkään piirtää mitään paranneltua versiota, koska alkuperäinen on kaikkine lapsuusmuistoineen täydellinen juuri sellaisena. Otin vain idean ja piirsin sen sellaisena kuin nyt sen näen. Olen tosi tyytyväinen tähän työhön, oikeastaan siinä ei ole ainoatakaan kohtaa, joka pistäisi (minun perfektionistiseen) silmääni. Vähän harmittaa mustavalkoisuus, mutta luulen, että työn jättäminen tällaisiksi oli ihan oikea päätös, vaikka värikynälaatikkö kyllä houkutteli. Minulla käy vaan joka jumalan kerta niin, että onnistun pilaamaan hyvän piirustuksen värittämällä, ja tällä kertaa päätin olla sortumatta. Ehkä otan tästä kopion väriversiota varten joskus. Värien puutteessa piirsin Pisaralle aika scifinnäköiset megasilmät, koska ilman se näytti vain tytöltä vedessä. Lisäksi halusin sen olevan pieni yhtymäkohta alkuperäisen hahmon valtaviin lehmänsilmiin. Taustaan olen harvinaisen tyytyväinen, yleensä olen sen suhteen kärsimätön, mutta tätä oli hauska piirtää.

Mut nyt riittää löpiseminen, ensi kerralla ehkä merirosvoja sitten.